torstai 9. huhtikuuta 2015

Hyvää huhtikuuta!

Pääsiäisen vieton merkeissä alkanut huhtikuu onkin nyt erityisen kiintoisa.

Vaalimainokset ovat tuoneet väriä katukuvaan jo hetken aikaa - eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen 8.4. ja jatkuu 14.4. saakka. Varsinainen vaalipäivähän on sitten 19.4. Lisätietoa löytyy Lempäälän kunnan vaalisivulta (mm. äänestyspaikat Lempäälässä) sekä Vaalit.fi -sivulta (Mm. Ketä ehdokasta voin äänestää? ja Pirkanmaan vaalipiirin ehdokkaat).

Jos sinulla on vielä mietinnässä ketä äänestäisit, apua voi saada vaalikoneesta. Tässä linkki muutamaan:
Aamulehden vaalikone
Ylen vaalikone
MTV Uutisten vaalikone
Nuorten vaalikone


Lisäksi Lempäälässä on meneillään uuden kunnanjohtajan hakuprosessi nykyisen kunnanjohtajan eläkkeelle jäämisen johdosta. Prosessi on edennyt siihen vaiheeseen, että ennen pääsiäistä pidettiin haastattelut, ja paraikaa ehdokkaat osallistuvat soveltuvuusarviointiin. Tavoitteena on, että haastatteluryhmän esitys käsitellään kunnanhallituksessa 27.4. ja kunnanvaltuusto valitsee kunnanjohtajan 29.4.

Kuntalaisille ehdokkaat uudeksi kunnanjohtajaksi esitellään julkisessa kunnanjohtajaehdokkaiden paneelissa, joka on tarkoitus järjestää 28.4. klo 18 alkaen Ideaparkin kokoustila Kotkassa. Paneelin juontaa Jussi-Pekka Rantanen (YLE) ja se tullaan myös videoimaan.

Kuntalaisilla on myös mahdollisuus esittää kysymyksiä ehdokkaille joko etukäteen tai paikan päällä. Paneelista on tehty Facebook -tapahtuma, jonka kautta voi myös laittaa kysymyksiä.

Lempäälän yhteistä talkoopäivää suunnitellaan ja järjestellään kuumeisesti koko ajan. Liity iloiseen talkoojoukkoon!

Anna Kulmakorpi

PS. Blogilla on jo yli 1000 katselukertaa! Jee!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti